Sain tuon Ajankohtaisen kakkosen kasvatusillan katsottua läpi vihdoinkin. Ensimmäinen puolisko oli ihan fiksua asiaa - puhuttiin vain siitä, kuinka kauheaa on ja niin edelleen - mutta toinen puolisko sai minut lähinnä vihaiseksi.

 

Ensinnäkin, paikalla oli ilmeisesti Päivi Räsäsen tytär (ulkonäkö, sukunimi, asuinpaikka ja puoluekanta täsmäävät) ja joku lukiolainen... jostain. Näillä oli käsitys, että lapseen ei saa missään tapauksessa koskea kuritusmielessä. Eli käytännössä, kun uhmaikäinen tarttuu perintömaljakkoon, lapsi täytyy puhumalla saada LASKEMAAN se maahan eikä HEITTÄMÄÄN. Lapseenhan ei saa siis tarttua millään tavalla ennen kuin on yrittänyt puhumalla. En tiedä, onko näillä kahdella kokemuksia alle viisivuotiaiden lasten hoitamisesta, mutta sain sellaisen käsityksen, että ei ole - tai sitten he ovat olleet tekemisissä kilttien tapausten kanssa. Omat kokemukseni, jotka rajoittuvat pikkusiskoon, serkkuihin, serkkujen lapsiin ja tuttavien lapsiin, ovat sellaisia, että kun lapsi yrittää lähteä jonnekin, esimerkiksi vaaralliseen paikkaan, ei se hyödytä, että lapselle kertoo sen olevan vaarallista. Lapsesta täytyy ottaa kiinni ja napata hänet syliin. Kyllä, lapsi luultavasti alkaa huutaa ja vänistä, mutta parempi sekin kuin se, että lapsi putoaisi korkealta, eikö?

 

En nyt tarkoita, että lasta saisi hakata, sillä lyöminen on väärin ja aiheuttaa vakavia henkisiä traumoja. Niin kuin joku tuossa ohjelmassa sanoi, perheessä, jossa lyödään lapsia, on usein myös muuta väkivaltaa. Millaisen kuvan lapsi saa ongelmien hoitamisesta jos häntä lyödään heti, kun hän ei tee, mitä pyydetään? Eikö lapsi saa silloin sen kuvan, että toisia saa lyödä, jos he eivät tee mitä pyydetään? Lapsi oppii ehdollistumalla ensimmäisten ikävuosiensa aikana ja "minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa". Eli, ehdollistat lapsesi lyömään vaikeuksien hetkellä ja lapsesi lyö koulussa vaikeuksien hetkellä.

 

Minua oikein suututti, kuinka nämä lukioikäiset tytöt tuomitsivat sataprosenttisesti tämän erään miehen, jonka nimen unohdin, kun tämä sanoi, että rajojen asettaminen fyysisesti ei ole väärin. Tytöt eivät nähneet eroa fyysisen rajojen asettamisen ja väkivallan välillä. Onhan toki eri juttu lyödä lasta kuin kietoa kädet hänen ympärilleen ja sillä tavoin estää häntä tekemästä jotain, eikö?

 

Toinen, mikä sai vereni kiehumaan, oli tämän "helmitaulusukupolven" (ilmaisu, jota joku tässä ohjelmassa käytti) asenne Internetiin. Se kun on heidän mukaansa pahempi kuin mikään muu - paikka, jonne nuoriso kokoontuu harjoittamaan antisosiaalisuutta, paikka, jossa heidät ladataan täyteen sairaita ajattelumalleja ja jossa sairaat kohtaavat toisia sairaita. Sellaista vieraan demonisointia oli havaittavissa, sama mekanismi, mikä saa ikänsä valkoisten parissa eläneen kavahtamaan mustaa miestä. Kaiken lisäksi asenne oli se, että jos Internetiin "menee" nuori, jolla on paljon tovereita, ei hänellä parin viikon päästä ole yhtäkään.

 

Olin pettynyt, että kukaan ei tuonut ilmi sitä, että esimerkiksi koulukiusattu nuori selviytyy vaikeista vuosista Internetistä löytämiensä "kohtalotovereiden" kautta. Kukaan ei tuonut ilmi syrjäseuduilla elävien nuorten mahdollisuuksia tavata kaltaisiaan juurikin Internetissä. Asenne oli, kuten tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski sanoi, sellainen, että Internetiin ei liity mitään muuta kuin ongelmia. Kriittinen suhtautuminen on toki hyvä asia, mutta siinä vaiheessa, kun kritisoidaan kritisoimisen vuoksi eikä edes vaivauduta pohtimaan, onko ilmiöllä/asialla positiivisiakin puolia, lähdetään suhteellisen hakoteille.

 

Ohjelmassa peräänkuulutettiin sensuuria Internetiin. Itselleni Internet edustaa viimeistä vapauden saareketta maailmassa, joka alkaa päivä päivältä muistuttaa enemmän Orwellin kirjaa 1984 - tai sitten olevan vain paranoidi. Internetin anarkistisessa maailmassa termi "vapaus" saa aivan uusia merkityksiä. Varjopuoli on näennäinen anonymiteetti, joka saa monet puhumaan ohi suunsa ja sitten tavataan raastuvassa. Fakta on kuitenkin se, että kaikki, mitä minäkin Internetiin kirjoitetaan, voidaan jäljittää - jollain keinolla - minuun. Kaiketi on olemassa huippuhienoja vempaimia, joilla saa IP-osoitteen muuttumaan, mutta kaltaiseni arkinörtti ei niillä tee mitään.

 

Parhaita valvojia Internetissä ovat tavalliset käyttäjät. IRC-Gallerian ja YouTuben kaltaisissa palveluissa on aivan turha lisätä palkattujen valvojien määrää, sillä ko. palveluihin lisätään niin massiivinen määrä dataa päivittäin, että olisi aivan turha edes yrittää valvoa sitä reaaliajassa. Parhaiten valvonta onnistuu, jos käyttäjät motivoidaan ilmiantamaan sääntörikkojia. IRC-Galleriassa minkäänlaista selkeää motivaattoria ei ole, mutta ilmiantoja tapahtuu silti. Paljon.

 

On surullista, että "helmitaulusukupolvi" ei näe eroa Internetin ja esimerkiksi TV:n välillä. Molemmat nähdään medioina, joista tulee informaatiota tasaisella tahdilla ja joita seuratessa tarvitaan lähdekritiikkiä ja jotka tarvitsevat ehdottoman sensuurin. Ero on kuitenkin suuri - minä en voi TV-uutisia katsoessani kysyä uutisankkurilta, mitä eroa on shiia- ja sunnimuslimeilla, mutta Internet-uutisia lukiessani voin käyttää Googlea tai muuta hakupalvelua. Internetissä lisätietopalvelut ja hakupalvelut ovat aina saatavilla ja vapaata keskustelua uutisista - ja kritiikkiä - on aina saatavilla.

 

TV:ssä on rajallinen aika, joka voidaan uutisointiin käyttää, rajallinen määrä dataa, mikä voidaan ympätä viisitoistaminuuttiseen uutislähetykseen. Internetissä voidaan kirjoittaa syväluotaavia analyyseja otsikoihin päässeiden tapahtumien taustoista.

 

Faktapalvelut (sisältäen erilliset uutissivustot, Wikipedian kaltaiset sivustot sekä hakupalvelut) muodostavat kuitenkin vain murto-osan Internetistä löytyvästä aineistosta. Vapaa keskustelu on jättimäinen osuus, ja tähän yhdistän keskustelufoorumit, blogit, IRC-Gallerian, YouTuben sekä erilaiset pikaviestimet. Tämä vapaa keskustelu on nyt se, mistä ollaan kauhuissaan. Näissä ilmenee se "sairaus" mistä kohkataan, ja näihin tarvitaan muka valvojia. Valvooko joku normaalia, vapaata keskustelua, mitä käymme esimerkiksi ystäviemme kanssa puhelimessa? Ei? Toivottavasti - totalitaristinen yhteiskunta on pelottava ajatus vapauteen tottuneelle ihmiselle. Onko Internetissä käytävä vapaa keskustelu jotenkin ratkaisevasti erilaista kuin "in real life" käytävä keskustelu? Jollain tasolla on - Internetissä kuka tahansa voi esittää olevansa kuka tahansa eikä koskaan tiedä, kuka on oikeasti tosissaan. Sitten taas ei - emme me kasvotustenkaan tiedä, kuka on oikeasti tosissaan.

 

Internet itsessään ei tee kenestäkään millään tavalla sairasta. Internet itsessään ei tee kenestäkään koulusurmaajaa tai yleensäkään mitään surmaajaa. IRC-Galleria ei tee kenestäkään koulusurmaajaa, ja jos tekee, meillä on ongelma (joka kymmenes suomalainen on rekisteröitynyt IRC-Galleriaan - jos jokainen heistä on (koulu)surmaaja... o-ou). Internet voi auttaa vaikeiden asioiden kanssa painivia löytämään apua ja voimaa päästä asioiden yli, mutta jos "sairaat mielet" kohtaavat toisensa, mennään alaspäin ja kovaa. Tällaisten tapausten estämiseksi keskusteluyhteyden säilyttäminen kotona tai koulussa tai ihan missä tahansa olisi tärkeää. Vastoin yleistä käsitystä vanhempien on mahdollista säilyttää myös murrosikäisen kanssa keskusteluyhteys, ja nyt puhun omasta kokemuksesta. Olin itse pahin mahdollinen kapinoitsija 11-vuotiaasta 14-vuotiaaksi, ja vaikka silloin pyrin kovasti irti äidistä, hän ei antanut minun irtautua.

 

Tässä on tärkeää vanhempien ja/tai suvun läsnäolo. Lapset on kasvatettava kotona ja koulussa kunnolla tai jokin Internetin kaltainen media tekee sen. Lapsille tulee, niin hyvin kuin mahdollista, näyttää, että muita ihmisiä on paikalla.

 

Jotta en sortuisi Suvi Lindenin tapaiseen olettamukseen, että kaikilla on kotona vanhemmat, jotka ovat valmiita kuuntelemaan, keskustelemaan ja tukemaan, täytynee mainita, että kyllä, tiedän perheitä, joissa vanhemmat eivät vain pysty kuuntelemaan lapsiaan. Näiden perheiden auttaminen on yhteiskunnan, naapurien, suvun vastuulla. Jokainen lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, jonka puoleen voi kääntyä aina, ja lisäksi jokaiselle lapselle on tärkeää, että hän voi olla vuorovaikutuksessa omanikäistensä lasten kanssa.

 

Koulukiusaamisen aktiivinen estäminen ja pysäyttäminen sekä sellaisten vanhempien, joilla ei ole edellytyksiä olla ns. hyviä vanhempia, tukeminen ovat avainasemassa.